Uncategorized

Elina Lundahl: Hardness and strength are death´s companions 2.6.2018 – 21.6.2018

ElinaLundahl-mediakuva

Stalker: When a man is just born, he is weak and flexible. When he dies, he is hard and insensitive. When a tree is growing, it’s tender and pliant. But when it’s dry and hard, it dies. Hardness and strength are death’s companions. Pliancy and weakness are expressions of the freshness of being. Because what has hardened will never win.

•••

Näyttelyn teoksista suurin osa perustuu tekijän harhailuihin ja havaintoihin luonnossa, sekä omien inhimillisten kehitys- ja ajatusprosessien tutkimiseen harhailun, havainnoinnin ja työn kautta. Teoksissa toistuu lähtökohtana Laotsen paljolti lainattu ajatus kovuudesta ja pehmeydestä, näiden symbolisesta tai konkreettisesta merkityksestä, näennäisesti yhteensovittamattomien aineiden keskinäisestä suhteesta.

Esillä olevat työt ovat vuosilta 2017 ja 2018. Veistoksia yhdistävä tekijä on roska- ja romumateriaali, josta ne on koottu hitsaamalla sekä käyttäen perinteisiä kirjansidonnan menetelmiä. Kuvitukset on tehty hiilellä, puuvärillä ja grafiitilla eri papereille. Suurin osa kirjaveistosten paperista on käytettyjä suodatinpusseja.

•••

Elina Lundahl on Vesilahdella syntynyt, ympäri Pirkanmaata työskentelevä kirjansitojamestari ja kuvataiteilija. Hän pitää mm. lukemisesta, hyötykasveista, korjaamisesta ja esineiden keräilystä.

Mainokset

Anneli Olesen ja Kirsi Porrassalmi: Silence between lines, 12.5.-31.5.2018

annelikirsiinvitation1

Hiljaisuus rivien välissä – Silence between lines

Galleria Ronga esittää kaksi taiteilijaa, tanskalaisen ja suomalaisen, jotka omalla tavallaan vastaavat otsikkoon; Silence between lines. Taiteilijat ja taideteokset käyvät keskustelua ulkoisen ja sisäisen kytköksestä. Molemmat tutkivat omalla tavallaan läheistä ja henkilökohtaista identiteettiään.

Anneli Olesen tutkii omaa kahden kulttuurin identiteettiään, museotaan kaupunkinäyttämöillä ja etsii elämän tarinoita taakse jättämistämme ulko- ja sisätiloista tutkimalla valokuvia ja ajasta jääneitä säilytettyjä jälkiä.

Kirsi Porrassalmi navigoi omassa itsessään sekä persoonallisuutensa eri osien että kätketyn historinsa välillä. Hän tutkii mekanismeja, jota ovat saaneet ulkopuolisuuden tunteen katoamaan ja tehneet hänestä sen, mitä hän on tänään.

Home sweet homeliness

Anneli Olesen

Voiko tuntea olonsa kotoisaksi yhdessä paikassa ja kodittomaksi toisessa! Missä kodin tuntu syntyy, kun koti on jaettu kahteen eri maahan, kulttuuriin ja kieleen. Riippuuko se sijainnista, talosta ja huoneista. Onko kyse tunteista ja läheisistä ihmissuhteista perheenjäseniin vai suhteista, jotka päivittäin ja ohessa ympäröivät meidät, kun kotoisuuden tunne muodostuu. Teokset pohjautuvat yksityisiin valokuviin, jotka on muokattu lyijykynäpiirroksiksi, siirretty tekstiileihin sekä ommeltu pieniksi koruompeleiksi.

Anneli Olesen on kasvanut Tanskassa suomalaisen äidin ja tanskalaisen isän kanssa. Useat kulttuurit ja kielet ovat luonnehtineet kasvua, saksalainen isoäiti ja karjalaiset isovanhemmat. Hän asuu Kööpenhaminassa. Hän on opiskellut KDAK:ssa, the Royal Danish Academy of Fine Arts:ssa ja hänellä on diplomi taiteen ja kulttuurin välittäjänä. Hän on työskennellyt useita vuosia näyttelysuunnittelijana museossa ja kulttuurin parissa.

Vihdoinkin valoa

Kirsi Porrassalmi

Persoonallisuudella voi olla monia eri puolia. Kun nämä puolet eivät sovi yhteen tai keskustele keskenään, syntyy ristiriitoja. Toisinaan näiden tuntemusten pukeminen sanoiksi on ylivoimaista.

Taideteosten avulla yritän löytää ilmaisun sille, mille ei ole sanoja. Tuoda valoon ja tarkastella niitä asioita, joita en tunne. Töiden kautta pyrin myös tunnistamaan asioita, joita pelkään. Asioita, jotka sijaitsevat tietoisen ja tiedostamattoman rajalla. Välillä sitä tuntee olevansa väärissä nahoissa ja tulee olo, että haluaisi riisua sen pois. Omat tuntemukset, omat odotukset ja muiden odotukset, oletukset siitä miten on ”tavallisesti”, muodostavat riitasoinnun. Niin kauan kun en tuntenut oloani kotoiseksi omissa nahoissani, minulla ei ollut kotia oikein missään. Ja edelleen löydettyäni kodin itsestäni kävi mahdolliseksi olla osa yhteiskuntaa ja valo löysi tiensä teoksiini. Kuka olin ja kenen elämää elin aiemmin? Töideni kautta toivon, että ihmiset rohkaistuisivat pukemaan oman nahkansa ja että muut antaisivat heidän olla sellaisia kuin ovat.

Kirsi Porrassalmi asuu Tampereella ja on alunperin opiskellut arkkitehtuuria. Hän on aloittanut maalarina, mutta keskittynyt sittemmin yhä enemmän veistoksiin.

Linkki mediakuviin: https://photos.app.goo.gl/3cMvNxkPkNvJK7Ar2

Silence between lines
Gallery Ronga presents two artists, a Finnish and Danish, who in their own way relate to the title; Silence between lines. The artist and artworks makes a dialogue in the outer and inner affiliation. Each artist examins, in their own way, identity of the near and personal.
Anneli Olesen investigates her own double cultural identity museum, in the urban scene and searches for life stories in exterior and interior, which we leave behind in terms of photographic observations and archived time tracks.
Kirsi Porrassalmi navigates inside herself between both different parts of her personality and her hidden history. She investigates the mechanism that has made the feeling of being outsider disappear and made her what she is today.

Home sweet homeliness

Anneli Olesen
Can you feel at home in one place and at unhome in another ! Where is the home feeling created, when home is divided into two countries, cultures and languages. Is it a location, or a house between places and rooms. Is it feelings and close relationships to the near family or new relations, whom we daily or peripherally surround us with, that create the homely feeling.

The works are based on private photograph, transformed into pencil drawings, photographic textiles and mini embroideries.

Anneli Olesen is raised in Denmark, with a Finnish mother and a Danish father. Several cultures and languages ​​have characterized the growth, with a grandmother from Germany and Karelian grandparents.

She is resident in Copenhagen, Denmark. She is educated at KDAK, the Royal Danish Academy of Fine Arts, School of Design in Copenhagen and has a diploma education as an art and cultur mediator. For many years she has worked as an exhibition designer in the museum and cultural area.

Light at last

Kirsi Porrassalmi

Personality can have many sides. When these sides do not fit together or communicate with each other contradictions arise. Sometimes I find it overwhelming verbalize these feelings. By artworks I try to find an expression to which I do not have words for. To bring it into light and observe the unknown. By them I also try to recognize things I fear for, things that lie between awareness and unconscious. At times I feel like being in wrong skin and wish to be able to undress it. Own feelings and expectations and those of others, the assumptions like “usually” form a dissonance. As long as I did not feel cozy in myself, I kind of had home nowhere. And furthermore, finding home in myself made me able to be a part of society and brought light into my works. Until then, who was I, whose life was I living? I wish I could bring people courage to wear their own skins and that the others would let them be the kind they are.

Kirsi Porrassalmi lives in Tampere and has originally studied architecture. She started with paintings, but has more and more turned to the sculpture.

Link to media images: https://photos.app.goo.gl/3cMvNxkPkNvJK7Ar2

Sanna Halme; Patetia 21.4. – 10.5. 2018

cheerleader-of-the-world-130-x-100-cm.jpg

Sanna Halme: Patetia maalauksia Galleria Rongassa 22.4.-10.5. 2018

Avajaiset 21.4. klo 17.00-19.00

Galleriassa on esillä maalauksia vuodelta 2017. Teemana on Patetia. 

Kreikkalainen sana pathos tarkoittaa sieluntilaa, joka herättää intohimoa ja tunteita. Sana tarkoittaa myös kärsimystä, epäonnista kokemusta, kokemusta ylipäätään. Kirjailija Friedrich Schillerin mukaan paatos taiteen kontekstissa viittaa inhimilliseen vapauteen ja voittoon taistelussa kärsimystä vastaan. Arkikielessä sillä tarkoitetaan ilmaisun voimakasta tunneväritystä, johon voi liittyä mahtipontisuutta tai intomielisyyttä. Pateettinen tapa ilmaista ja tuntea elämää ja mielenliikkeitä on kiinnostukseni kohteena.

Mitä on patetia laajemmassa skaalassa? Millainen on yhteiskuntamme eetos ja paatos, ajan henki, zeitgeist? Missä hengessä täällä kasvamme? Mitä uskomme, mitä nauramme? Missä hengessä valmistaudume kuolemaan? Otammeko elämän vakavasti – ja kuinka vakavasti?

Pateettisuus ei ole muotia. Päinvastoin. Pateettiseen taipuvaiset ihmisparat useimmiten tölväävät elämänsä säälittävällä tavalla hukkaan: elävät väärin, hölmösti, eivätkä siksi saavuta mitään. Pateettinen elämänasenne on vaarallinen niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisesti. Näin siis maailmassa, jossa menestyksen mittari on taloudellisten saavutusten lisäksi paikka hierarkiassa.

Pateettisuus on 1800-lukua. Fedor Dostojevskin romaaneissa saattoi kohdata vakavasti, pateettisella vakavuudella elämään ja kohtaloon uskovia henkilöitä. Mutta jo 1800-luvulla heitä haukuttiin idiooteiksi.

Omalta kohdaltani haluan nostaa paatokselle hattua. On etsittävä todellista merkitystä, syytä elää, olla olemassa. Matkan varrella saattaa törmätä johonkin, jonka tuntee munaskuissaan asti: elämä on patetian ylimestari.

Maalaukset ovat akryylimaalauksia kankaalle.

Sanna Halme on vuonna 2000 valmistunut kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Turussa.

Kotisivut: https://sannahalmeart.wordpress.com/

Galleria Ronga, Rongankatu 1 C 9 33100 Tampere
Avoinna ti-su klo 12.00-18.00

 

 

 

 

Minna Lenfeldova: Kuiskaus 31.3.-19.4.2018

IMG_3790

Minna Lenfeldova´n maalauksissa tunne rakentuu väreistä,
kerroksellisuudesta ja viimeisenä muodoista. Hän on kiinnostunut
kerronnallisen ja abstraktin taiteen välimaastosta, jossa katsojalle annetaan
viitteitä tunteesta tai maalauksen tarinasta, mutta osa jätetään kerroksien alle
katsojalle ratkaistavaksi ja koettavaksi.
KUISKAUS – näyttelyn maalaukset ovat syntyneet vuosina 2016-2018.
Maalaukset kertovat luopumisesta ja elämän rajallisuuden kohtaamisesta
surun, ikävän ja pelon käsiin ottamisesta ja läpi katsomisesta sekä myös
kasvusta,uusista mahdollisuuksista ja luopumisen mukanaan tuomista
siunauksista.
Elämässä on läsnä kuoleman, kivun ja haurauden rajapinta.
Voiko katsoa rajan toiselle puolelle rauhassa ja valoa täynnä olevana?
Luopuminen on vastenmielisistä että välttämätöntä. Luopuminen ja
rajapintojen kohtaaminen on prosessi, joka elää mukana pitkän matkaa
tulevaisuuteen.
Maalaukset ovat kuin palapelin paloja,hetkiä, tunteita, paikkoja ja sanoja
elämästä.
Asioita kypsyy luopumisen kautta ja myös oikeaan hetkeen tarttuminen voi
olla seuraus eletystä elämästä. Näin hän kokee myös maalaamisen.

EIJA TUKIAINEN & SILJA SAARIKKO; KASVOTARINOITA 10.3.- 29.3. 2018

SAMSUNG CSC

INFORMAATIO

Viime syksyisen Italian matkani jälkeen innostuin maalaamaan renessanssi- ja barokkimuotokuvien pohjalta kasvokuvia. Taidehistoriallisten naiskuvien taustalla on suuria nimiä, mm. Raphael, Tizian, Botticelli ja Caravaggio.

Kasvot on rajattu tiukasti lähelle, vartalo ja vaatetus, tausta tai sylissä istuva lapsi ei ole mukana. Monta Mariaa: Juudit, Batseba, Susanna, Salome ja Maria Magdalena katselevat pää kallellaan. Nimitän näitä METOO-maalauksiksi. Uskonnolliset ja mytologiset aiheet taiteessa olivat suosittuja teemoja pitkään. Maalatessani mietin, minkälaisessa maailmassa alkuperäisten maalausten malleina olevat naiset ovat eläneet.

Eija Tukiainen

Minua kiinnostaa ihminen, joka on omissa oloissaan. Keskittynyt ja ajatuksissaan oleva henkilö. Ihminen, joka on paikallaan ja katselee. Näkeekö hän katsomansa vai ajatuksensa. Ihminen, joka asettautuu tallennettavaksi, mutta ei oikein osaa olla.

Tutkin vanhoja sukukuvia ja kadonneita ihmisiä. Millainen olemus heistä on tallennettu? Ilman valokuvaa he olisivat kokonaan unohtuneet. Kukaan ei tunne tätäkään henkilöä – hän on muuttunut ihmistyypiksi. Olen maalauksissani tutkinut erityisesti 1970-luvun maalaiskulttuurin ihmiskuvastoa.

Silja Saarikko

GALLERIA RONGA 10.3.-29.3.

ti-su klo 12.00-18.00

Kevään 2019 näyttelyaikojen haku taiteilijoille avoinna 30.5.2018 asti

GALLERIA RONGAN NÄYTTELYHAKU:
Galleria Ronga on AvaraTaide ry:n 73,50 m2 näyttelytila Tampereella. Galleria sijaitsee keskeisellä paikalla Rongankadulla. Näyttelytoiminnan lisäksi tilaa on mahdollista vuokrata myös erilaisiin projekteihin ja esityksiin. AvaraTaide ry on kuvataiteilijoiden perustama yhdistys, joka ylläpitää vapaaehtoisvoimin Galleria Rongan näyttelytoimintaa. Näyttelyajoista päättää AvaraTaide ry:n jäsenistä muodostettu näyttelytoimikunta.

Näyttelyhakemus: Vapaamuotoinen hakemus, näyttelysuunnitelma, ansioluettelo sekä 5-10 uudehkoa teoskuvaa. Hakemuksen voi lähettää joko paperiversiona (kuvat A4 – kokoisina laser – tai mustesuihkutulosteina), cd:llä tai sähköpostissa (Kuvien koko korkeintaan yht. 2 Mt. Resoluutio 72).

Näyttelyajat: Pääsääntöisesti kolme viikkoa, mutta myös lyhyempi aika on mahdollinen. Lyhyempi näyttelyaikatoive on mainittava hakemuksessa.

Provisio: Taiteilijalta ei peritä provisiota.

Vuoden 2019 tammi-kesäkuun näyttelyaikojen
haku on auki 30.5.2018 asti.

Näyttelyvuokrat vuonna 2019Kolme viikkoa 1000 €. 
Näyttelyvuokran suuruus tarkistetaan joka vuosi mahdollisten avustusten myötä. Voittoa tavoittelematon yhdistys pyrkii pitämään vuokrat mahdollisimman alhaalla. Jäsenille näyttelyvuokrat ovat edullisempia. Otamme jatkuvasti vastaan uusia jäsenhakemuksia.

Galleriassa on käytettävissä Sony Bravia-näyttö (KDL-40EX500, 40 ”, tarkkuus 1080×1920) esimerkiksi videoiden ja valokuvien esittämiseen. Galleriassa on käytettävissä lisäksi dvd-soitin.

Hakemukset lähetetään sähköpostitse osoitteeseen avarahaku@avarataide.fi

tai paperisena osoitteeseen: AvaraTaide ry/ Galleria Ronga, Rongankatu 1 C 9,33100 Tampere. Hakemusmateriaali palautetaan vain, jos mukaan on liitetty tarvittavilla postimerkeillä varustettu palautuskuori yhteystietoineen. Kuoreen: Näyttelyhaku.

Lisätietoja ja kuvia tilasta:  http://www.avarataide.fi/ -> NÄYTTELYHAKU TAITEILIJOILLE.

(In English)

JAMA SPP 17.2.- 8..3.2018

Helvetin16 2017 Mari Liimatainen

JAMA  SPP

https://www.instagram.com/jamagroup/

mari.liimatainen@netti.fi

17.2.- 8.3.2018 Galleria Ronga

Avajaiset Galleria Ronga 17.2. klo 17.00 – 19.00

Näyttely avoinna ti-su klo 12.00-18.00

Rongankatu 1 C 9, 33100 Tampere

Jama on Jaana Pietilän ja Mari Liimataisen muodostama taiteilijakollektiivi, joka tarkastelee taiteensa kautta arkista elämää tässä ajassa. Huumori ja tragedia ovat läsnä.

Pietilä on kuvanveistäjä (kuvataiteilija AMK). Näyttelyteoksissaan hän kuvaa itseään, reaktioitaan ja arkiympäristöään. Liimatainen on taidegraafikko (FM, kuvataiteilija), jonka näyttelyssä esillä olevat teokset muodostuvat mm. käytöstä poistetuista arkitekstiileistä. Teokset kommentoivat mediapuhetta ja heijastelevat yhteiskunnan yleistä ilmpiiriä ja sen muutoksia.

JAMAn näyttely SPP on esillä Galleria Rongassa 17.2. -8.3. 2018.
Näyttely muodostuu installaatioista, jotka pohtivat ajan arvoja, puhetta ja niiden ilmentymiä tavallisessa arjessa. Näyttely pohtii arjen ja juhlapuheiden suhdetta.
Teokset ammentavat tämän hetken aineettomasta kulttuurista, kuten poliittisesta keskustelusta ja sen aikaansaamasta reaktiosta.

 

 

 

 

Terhi Kaakinen: Lapset 27.1.-15.2.2018

IMG_1919

Veistän maalattuja, väritettyjä puuveistoksia, joiden aiheet kumpuavat usein omasta kolmilapsisen perheenäidin arjestani hauskuudessaan ja raastavuudessaan. Yleisin ja minulle yleensä innostavin teosaiheeni on varmastikin lapsi. Veistokseni ovat kukin huolella veistetty oma muotokuvansa, mutta yhtä tärkeitä ovat suhteet, joita ne muodostavat toisten veistosteni ja katsojan kanssa.

Todellisuus ja sadut saavat temmeltää veistoksissani yhtä vapaasti ja rinnakkain herkkyyttä unohtamatta. Työskentelytapani on intuitiivinen, tartun prosessissa pulpahteleviin ideoihin ja suunnitelmat usein muuttuvat tehdessä.

Nautin puun veistämisen fyysisyydestä, siitä kun puru ja hiki lentävät. Aloitan veistämisen sähkösahalla, jatkan taltalla, nuijalla, puukolla ja nauhahiomakoneella. Pikkuveistokset aloitan vannesahalla ja jatkan enimmäkseen puukolla ja taltoilla. Käsin tekemisen merkitys veistäessä ja sen näkyminen valmiissa teoksessa on minulle tärkeää. Tehdessä ajantaju parhaimmillaan häviää.